Taiteilija, valokuvaaja, tietokirjailija, filosofian tohtori, kotiseutuneuvos …
Noiden titteleiden järjestystä voi muuttaa aina kulloisenkin kohteen tai projektin mukaan, mutta tuossa ne keskeiset ovat ehkä parhaiten aikajärjestyksessä. Yksi on johtanut toiseen ja toinen kolmanteen ja välillä on tullut vastaan muitakin titteleitä: tutkija, näyttelyarkkitehti, rumpali ja mitä kaikkea. Oma perhe tietenkin aina siellä taustalla.
Jostain syystä kirja on ollut elämässäni alusta asti tärkeä elementti; alussa lukemisen kautta, jatkossa varsinkin tekemisen kautta. Kirjan valmistamisen koko prosessi sekä tekniikan että luovuuden kannalta on tullut vuosikymmenten aikana tutuksi.
Kun 15-vuotiaana kirjapainon kesäharjoittelijana painokoneen hiljennyttyä siirsin satoja kirjasimia takaisin laatikoihin omiin lokeroihinsa, tajusin että jokainen noista yksittäisistä metalliesineistä oli jättänyt jälkensä – yhden kirjaimen – tulevaan käyntikorttiin, esitteeseen tai kirjaan. Nyt vain vähän tuota metallikirjasinta suuremmalla muistitikulla voin viedä kirjapainoon 300-sivuisen, runsaasti kuvitetun tietokirjan. Mieti.
”Yksi kuva vastaa tuhatta sanaa.” Siinä jopa kliseiseksi muuttunut tokaisu, mutta minun kohdallani se kyllä toimi. Okei, joskus kuva korvasi ehkä 14 sanaa, toisen kerran 519 sanaa, mutta kuitenkin. Esimerkiksi vuonna 1975 valmistuneeseen kaupunkiympäristön muutosta käsittelevään pro gradu -työhöni piirsin tekstiä tukemaan 220 kuvaa. Aihe kun oli visuaalinen. Siitä se sitten lähti.
Gradun pohjalta julkaistiin vuonna 1977 kirjani Jyväskylä Albumi. Nimi kertoo jo kirjan luonteen. Teoksen menestymisen seurauksena minut pyydettiin tietokirjatoimittajaksi kustannusliike Gummerukseen. Arkkitehtiopinnot saivat jäädä. Seitsemän Gummerus-vuoden aikana kirjamaailma ja sen mahdollisuudet avautuivat täysillä eteeni. Kalle Päätalo, Frankfurtin kirjamessut, Solidarnosc, Viipurin historia, merikotkan tai kissan elämät, biljardin salat sekä kymmenet muut aiheet ja eri alojen henkilöt tulivat tutuiksi.
Mutta ennen kaikkea pääsin tekemään omia kirjoja. Keski-Suomi– ja Jyväskylä-kuvateosten lisäksi valmistuivat kirjat Suomen eduskunnasta sekä kuvateokset Savonlinnasta, Pirkanmaasta ja Satakunnasta. Osaan tein myös tekstit itse, osassa tekstittäjänä oli yhteistyökumppani. Pari lastenkirjaakin tein. Suomi alkoi tulla tutuksi monella tavalla. Harva, tuskin kukaan, suomalainen poliitikko on esimerkiksi istunut Eduskuntatalon katolla.
Gummeruksen muutettua Helsinkiin perustin oman graafisen suunnittelutoimiston syksyllä 1984.
Tietotekniikan kehittyessä vuosisadan loppua lähestyttäessä, kirjojen tekeminen oli yhä enemmän omissa näpeissä. Ei tarvinnut enää odotella taittoa varten pitkiä tekstiliuskoja kirjapainosta, tai diakuvien kehittämistä Helsingissä. Tekstit oli sentään edelleen itse tehtävä ja valokuvat käytävä ottamassa eri puolilla Suomea.
Samalla kulttuuriin niin sitkeästi pesiytynyttä lokerointia oli helpompi murtaa. Jo yliopisto-opintojen aikana olin niihin törmännyt, kun opintoaineeni olivat kahdessa eri tiedekunnassa. Tai kun anoin 1980-luvun alussa paikallista apurahaa aksonometrisen kartan piirtämistä varten vuoden 1899 Jyväskylästä. ”Onhan tämä tavallaan grafiikkaa, kirjan verran tässä on tietoa, jonkinlainen taideteoskin, historiaa mukavalla tavalla esillä, mutta…”. Kirjallisuuden tai vaikka elokuvan avulla historian tuominen nykypäivään oli tuttua, mutta että kartta! Onneksi Helsingissä Suomen Kulttuurirahastossa ymmärrettiin, että kysymys oli kulttuurista, ja apuraha myönnettiin.
Eräänlaista kahleista vapautumista edusti sekin, että vuonna 1992 perinteinen Jyväskylän taidepalkinto muutettiin nimeltään Jyväskylän kulttuuripalkinnoksi. Sain sen ensimmäisen.
Nyt 2020-luvun puolivälissä lähes 100 omaa kirjaa tehneenä – monet yhteistyökumppanin kanssa – ja yli 200 muiden tekemän kirjan graafisesta suunnittelusta ja taitosta vastanneena, osin kuvittaneenakin, tulee aina välillä vilkaisseeksi taaksepäin. Hienoa aikaa: mittamiehenä kesäisin kouluaikoina pitkin metsiä, arkkitehtitoimistossa harjoittelijana, asemakaavaosastolla tutkijana, taidehistorian laitoksella vt. amanuenssina, museossa näyttelysihteerinä, taidenäyttelyitä, esitelmiä, tietokirjatoimittajana kustannusliikkeessä, hallituksessa toisella kustantajalla ja vielä yksityisyrittäjänä yli 40 vuotta.
Kyllä siinä pohjaa erilaisten kirjojen tekemiselle syntyi. Visuaalisuus eri menetelmillä on ollut kuitenkin se juttu.
