Olen vankasti keskisuomalainen näytelmäkirjailija. Synnyin ja kasvoin Hankasalmella, opiskelin Jyväskylässä ja jo pitkään olen asunut Leivonmäellä. Koulutukseltani olen opettaja ja filosofian maisteri, pääaineena kirjoittaminen. Olen opettanut kirjoittamista ja ohjannut harrastajateattereissa. Luovan työn vastapainona toimii hyvin joulukuusten kasvatus.
Jo lapsena ajattelin, että olisi ihanaa olla kirjailija. En kuitenkaan voi kertoa tarinaa päämäärätietoisesta, kaikki esteet ja vaikeudet ylittävästä sankarista, sillä minun tieni kirjailijaksi rakentui sattumista, impulsiivisista valinnoista, epämääräisestä haahuilusta ja häpeänsekaisesta itsekritiikistä. Ratkaiseva käännekohta oli muutto Leivonmäelle, missä minut pyydettiin mukaan Rutalahden nuorisoseuran teatteriin. Olin aina tuntenut vetoa teatteriin, mutta ujous ja ulkopuolisuuden tunne olivat estäneet hakeutumasta niihin. Kun kirjoitin heille ensimmäistä näytelmääni, tiesin, että draama on minun lajini.
Ja nyt, viisitoista kokoillan näytelmää kirjoittaneena innostun edelleen siitä, miten pelkkään dialogiin mahtuu mennyt, tuleva ja tämä hetki. Rakastan sitä, miten ihmiset näyttämöllä kohtaavat tai ohittavat toisensa, miten he puhuvat yhtä ja tarkoittavat toista, miten valtasuhteita voi keikauttaa yhdellä repliikillä tai pienellä eleellä ja miten vaitiolo voi joskus kertoa enemmän kuin sanat.
Kirjoittaminen on minulle tarinankerrontaa. Muutamaa tilaustyötä lukuuun ottamatta näytelmäni ovat silkkaa mielikuvituksen tuotetta, ja siksi pidän kirjoittamistani leikkinä. Se ei suinkaan tarkoita helppoutta ja keveyttä, sillä valmista tulee vain keskittymällä ja vaivaa näkemällä. Siitä syntyy myös kirjoittamisen ilo. Idea ei synny tyhjästä, sillä tyhjyyttä ei ole. Idea syntyy, itää ja kasvaa mielikuvituksen voimin ja rajoissa. Siinä ei ole mitään mystistä, ja silti kirjoittamisessa on jotain kutkuttavaa selittämätöntä.
Näytelmäkäsikirjoitus on puheenvuoro ja kannanotto, ajattelun kiteytys. Minusta ei ole etulinjaan eikä barrikadeille, mutta kirjoittamalla voin herättää ajatuksia, tuottaa iloa, antaa toivoa ja olla pienen ihmisen puolella. Onpa aihe ollut mikä tahansa, olen aina päätynyt kirjoittamaan komediaa. Usein luullaan, ettei komedioissa ole syvempää sisältöä, mutta mielestäni komedian aiheen pitää olla sellainen, että siitä voisi yhtä hyvin kirjoittaa tragedian. Näytelmieni henkilöt eivät vitsaile eivätkä laske leikkiä. He yrittävät selvitä yllättävistä tilanteista, ovat pulassa tai uuden äärellä, taistelevat asemansa puolesta, pyrkivät tavoitteisiin, ahnehtivat, ylittävät esteitä, alistavat ja alistuvat ja ovat aina tosissaan. Huumorin keinoin olen käsitellyt paljon ahneutta, vallanhimoa ja muita ikiaikaisia teemoja.
Toisinaan minulta kysytään, vieläkö kirjoitan. Joo, minä vastaan välittömästi, mutta joskus jään miettimään, mitä kirjoittamisella mahdetaan tarkoittaa. Tämäkin teksti on syntynyt enemmän joulukuusipellolla kuin läppärin ääressä. Kirjailijuus ei minulle ole pelkkää tekstin tuottamista, vaan myös ideoiden hautomista, ajattelua, lukemista, tutkimista, aistit ja mieli valppaana olemista. Se on myös innostavia kohtaamisia toisten kirjoittajien ja teatteriporukoiden kanssa. Näytelmiäni on esitetty runsaanlaisesti harrastajateattereissa eri puolilla Suomea. Käydessäni katsomassa niitä ja tervehtimässä teatteriväkeä tuntuu kuin palaisin lämpimään kotiin. Vaikka kirjoitan yksin ja asun syrjäisessä paikassa metsän keskellä, kirjoittajana olen alati yhteydessä muun maailman kanssa. Ja se on kyllä ihanaa.
